Tänään otettiin sitten lenkillä melko hyvät lyhyet treenit.

Paikallaan makuu ok, lyhyt aika, koiran taakse. Kontakti ok, mutta yhdessä kohdassa katse hävisi maahan. Sen jälkeen ok. Toistettiin.

Luoksetulo, tiivis eteen tulo. En pyytänyt ensin G:tä sivulle, vaan kehuin vain tiivistä istumisesta, seuraavaksi toistettiin muutaman kerran sivulle tulon kanssa. Saadaan vahvistettua siis eteen istumista.

Kaukkarit menivät vähän niin ja näit ekalla kerralla. Kaksoiskäsky istumaan maasta, mutta toistettiin ja toistettiin ja onnistui muilla kerroilla.

Seuraamisen kanssa onnistuin töpeksimään, sillä astuin koiran tassun päälle ja se seurasi vähän kauempana, mutta sain sen taas lähelle, joten ei ongelmaa. Toistettiin, toistettiin, toistettiin jne. kunnes neiti uskalsi taas tulla kunnolla lähelle. Sitten vieläkin toistettiin, että se pysyi vierellä ilman makupalaa.

Huomenna meillä onkin agilitya, luultavasti vain pieniä hyppyjä ja sen sellaista.