Eli tänään suunnattiin Karjaalle näyttelyyn. Paikalla oli kahdeksan lagottoa ja viisi Gemman lähisukulaista; isä Hillo, emä Deri, sisko Torri ja veli Lenni.

Kehässä meillä ei mennyt kovinkaan hyvin. Liikkuminen oli neidille vaikeaa, sillä yritti koko ajan tokoseuraamista tai poukkoilla kehästä pois. Siitä saatiin sitten palautetta (jota en oikein ymmärtänyt). Tulimme toiseksi (eli siis Gemman sisko voitti luokan). Lenni oli ROP-pentu ja Torri VSP. Onnea!

Gemman emä Deri sai toisen sertinsä ja oli ROP, ja Hillo oli VSP! Onnea!

Saatiin sitten Kaijulta neuvoja turkin leikkaukseen. Kotona Gemmaa sitten leikeltiinkin (ja siitä tuli kauniimpi, kuin näyttelyssä oli :D).

Näimme myös treenikaveri sheltti Voiton, ja omistaja Sarin. Gemma ja Voitto painivat kehien jälkeen sitten oikein kunnolla. Sarin ja Voiton näkeminen piristää aina :).

Niin, ja Gemmalla taitaa alkaa/olla juoksu. Lenni oli hirmu kiinnostunut, Voittokin hieman, mutta on niin kohtelias, ettei näytä kiinnostustaan (Voitto on aika herrasmies).

Että sellainen päivä. Kirjoitan myöhemmin arvostelun ja nyt kirjoitan toisen merkinnän treeneistämme.