Eli siis viikko sitten lauantaina olimme kisoissa, joista en nyt ole jaksanut tänne sepustella, mutta tässä sitten:

Eli saavuimme kisapaikalle toivekkain mielin (tai minä ainakin savuin). Siinä sitten ilmoittauduimme ja sen jälkeen koiran kanssa hieman riehumista (energiansa takia). Koira autoon ja odottelemaan.

Jännitti hieman, kun astuimme sitten kehään. Luoksepäästävyydestä 9, koira nousi seisomaan. Paikallaanmakuusta tiesin, että saamme sen 0. Koira lähti heti perääni.

Sitten jälleen odotusta. Kun vuoromme sitten koitti, en ajatellut kisan menevän todellakaan niin, kuin se meni.

Hihnassa seuraamisesta saimme 7. Noh, remmi pois ja koira seuraamaan. Ekan käännöksen jälkeen neiti alkoi jättäytyä, eikä siitä sitten enää tullut mitään, kun se alkoi repiä lahkeitani. Koitimme kahta seuraavaakin liikettä, ei mitään. Gemma haukkui ja komensi minua ja juoksi ympyrää kehässä. Tuomari keskeytti jaja... Ei siinä sitten enää muuta ollutkaan.

Huonot fiilikset jäivät, vaikka tuohan on vasta 10kk, mutta siis että näin huonosti.

Nyt olen pitänyt koiralle viikon verran huomioimattomuttaa. Agilityssa kävimme ja tokossa (joissa meni ihan hyvin) ja sen jälkeen huomioimattomuus. Itselläni on liikkumiskielto rasitusmurtuman takia, joten äitini on käyttänyt koiraa ulkona. Vasta torstaina huomioin sen, mutta kuukauteen en pääse liikkumaan neidin kanssa, joka ottaa päästä aika suunnattomasti.

Mutta ensi keväänä sitten seuraavaksi kisoihin, ehkä.